Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Kuinka paljon se "mitä ihmettä me tänäänkin syödään" oikein maksaa?

Lähtötilanteen selvittäminen Okei. Olet kerryttänyt motivaatiosi huippulukemiin. Olet valmis taklaamaan kaikki kovasti houkuttelevat heräteostokset ja kalliit valmisvaihtoehdot. Haluat aloittaa ruokasuunnittelun ja ottaa arkiruokailunne haltuun. Ennen kaikkea, haluat saada ruokakulut kuriin, varsinkin kun hinnat nousevat nyt jatkuvasti. Olen pahoillani- sillä nyt seuraa ruokasuunnittelun kuntotesti. Lähtötason selvittäminen. Hetki kun kaunistelematta katsot, kuinka paljon se "mitä ihmettä me tänäänkin syödään" oikein maksaa.  Ehdottomasti motivaation ja tavoitteiden kannalta sinun olisi siis hyvä tietää lähtötilanne. Luulen, että kuvittelet ruokakulujen olevan pienemmät kuin ne todellisuudessa ovat. Kerää kuittidataa, kahlaa verkkopankkia tai kurkista kauppaketjujen omiin sovelluksiin. Itselläni on kokemusta vain S-mobiilista. Se on ollut ehdottomasti todella tarpeellinen työkalu niin alussa, kuin tämän säästömatkani varrella.  Me juustohiiret Katso esimerkiksi S-mobiilin oma

Kolme loistavaa syytä suunnitella ruoat etukäteen!

Miksi suunnittelisin ruokia etukäteen?   Työpaikoilla meillä on tarkoin suunnitellut prosessit tukemaan erilaisia toimintoja ja mikäli niitä ei noudateta, siihen puututaan. Kotona kuitenkin jatkuvasti mietimme, mitä ruokaa tänään syödään tai mitä kaupasta pitäisi ostaa?  Ruokasuunnittelua voi toteuttaa monella tavalla. Kaikista yksinkertaisimmillaan se on esimerkiksi viikon ruokalistan laatimista etukäteen. Suunnitteluun tarvitset vain paperia ja kynän tai vaikka puhelimen muistiinpanosovelluksen.  Suunnitelma on ennen kaikkea arjenhallinnan työkalu, jonka on tarkoitus palvella  juuri teidän perhettä. Suunnitelman voi laatia vain arkiruoista ja jättää viikonlopuille tilaa vapaampaan fiilistelyyn. Suunnitelma voi olla tarkka tai suuntaa-antava. Pääset jo pitkälle kun pohjatyöt ovat kunnossa!  Kolme loistavaa syytä suunnitella ruoat etukäteen  Ruokalista on varmasti monipuolisempi kuin se kaupan parkkipaikalla mietitty Siellä parkkipaikalla miettiessäsi ainoat ruoat joita on olemassa ova

Kuinka minusta tuli arjen ruokahulabaloon kesyttäjä?

Tervetuloa Miialaan  ❤ Miiala- nimi on lähtenyt vitsistä, joka liittyy vahvasti parisuhteeseen ja perheen perustamiseen. Miiala nimi on väännös mieheni kotipaikasta, josta ystäväni sitten väänsivät suhteen alkuaikoina vitsiä ”Miiala”. Vitsi muuttui silloisen Helsingissä viihtyvän, kaukosuhteessa elävän uraohjuksen kaveripiirissä ”kotiäidiksi Miialaan”. Silloin tämä nauratti ja oma ajatukseni oli- ei ikinä. Se taisi olla viimeinen kerta kun minä sanoin, ei ikinä. Olen nimittäin ollut kotiäitinä "Miialassa" jo useamman vuoden! Matka ja muutos, jonka vuoksi blogini on olemassa Olemme tulleet hyvin toimeen taloudellisesti, muttemme ole olleet säästeliäitä. Pikemminkin kutsuisin meitä todella taitaviksi rahantuhlaajiksi. Itseäni enemmän kuin miestäni. Tuli kuitenkin aika, kun kotihoidontuki tulomuotona alkoi olla ajankohtainen. Olin aina ajatellut, etten mitenkään voi olla lasten kanssa kauaa kotona, koska meillä ei ollut suuria säästöjä. Istuimme mieheni kanssa alas ja kaunistele