Suutarin lapsellakaan ei aina ole kenkiä Ihan uskomatonta, että pian on elokuu! Toivottavasti elokuu on vielä lämmin, sillä kesähän vasta alkoi! Elokuu tarkoittaa kuitenkin monille arjen alkamista. Kieltämättä odotan itsekin jo rutiineja. Huomasin kesällä muutamaan otteeseen, että suutarin lapsella ei ollut kenkiä. Lipsuin ruokasuunnittelusta ja löysin jopa välillä itseni jääkaapin edestä pähkäilemästä, mitä ihmettä me syödään! Kyllä, minäkin. Olen selvästi tottunut tässä suunnitelmallisuudessa jo liian hyvään, sillä arjen ruokasuunnitelmasta lipsuminen ei tuonut minulle stressitöntä fiilistä, päinvastoin. Kesällä ruokaan meni myös tavallista enemmän rahaa. Vaikka reissuissa söimmekin myös eväitä, herkuttelimme sushilla ja pikaruoalla, useamman kerran. Ehkä tekin? Kävin useammin kaupassa ja ostin pienempiä ostoksia, koska reissusuunnitelmamme olivat välillä auki. Viimeksi eilen kävin ostamassa ruokatarpeita muutamaksi päiväksi. Mukaan tarttuivat voisilmäpullat paistopisteeltä JA sukl