Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2022.

Kuinka säästää ruokakuluissa - Leipä & Juusto

Aikaisemmassa postauksessa kerroin vinkkini siihen, kuinka säästän ruokakustannuksissa lihan ja hevin osalta.  Juuston ja leivän osalta, omat ostotottumukseni ovat muuttuneet huomattavasti. Löytyisikö alta myös sinulle sopivia vinkkejä?  Juusto   Kun lähdin tutkimaan omia kauppakuittejamme (joka muuten tuntui erittäin pahalta, totuus nimittäin), huomasin, että juustoon kului valtavasti rahaa. Juusto kaikissa eri muodoissaan, nosti jokaisen kuitin loppusummaa ja erilaiset juustot pomppasivat silmille kalliina yksittäisinä kuittiriveinä. Päätin kaikessa yksinkertaisuudessaan puolittaa sen summan, joka kuukausittain hupeni juustohyllylle.  Leivänpäälle joko juusto TAI leikkele. Ennen iso kimpale juustoa hupeni viikossa, joten nyt sen tuli riittää kahdeksi viikoksi. Leivänpäälle lisättiin enemmän kasviksia, eikä jokaista leipää täytetty kaikella, mitä jääkaapista löytyi. Kilo kermajuustoa maksaa nyt karkeasti 7€. Kuukaudessa säästöä siis 14€ ja vuodessa 168€.  Jokainen uuniruoka ei saanut

Kuinka säästää ruokakuluissa - Liha & HeVi

Mikä nostaa eniten kuitin loppusummaa ruokakaupassa?  Kysyin Instagramin puolella, mihin ruokakaupan tuoteryhmään seuraajillani menee eniten rahaa. Vastauksista nousi selkeästi muutama, jotka olivat ylitse muiden. Vastaukset eivät yllättäneet, sillä juuri näiden tuoteryhmien kanssa, olen itse tehnyt suurimmat muutokset ja säästötoimet.  Koostin kahteen postaukseen vinkkejä ja esimerkkejä siitä, miten minä säästän näissä tuoteryhmissä. Toivottavasti löydät näistä edes yhden, omaan tilanteeseesi sopivan säästövinkin!  Liha Määrän vähentäminen!  Viikoittaiselta ruokalistaltamme löytyy nykyään aina vähintään yksi kasvisruoka.  Laatikot ja erilaiset vuoat vaativat vähemmän lihaa kuin esimerkiksi kastike.  Pihistä / panosta- syö vähemmän lihaa, mutta panosta syödessäsi laatuun. Korvaaminen ja "jatkaminen" kasviksilla sekä kasviproteiineilla Ennen kanakastike oli juurikin sitä KANAkastiketta. Nykyään kastikkeessa on usein mukana kasviksia, kuten porkkanaa, maissia sekä paprikaa.  L

Kiireisessä maailmassa ole se, jolla on aikaa kohdata toinen.

Törmäsin hetki sitten  Hidasta elämää- perhekalenteriin , jonka kansi puhutteli minua.  Kiireisessä maailmassa ole se, jolla on aikaa kohdata toinen.  Olen jo pidemmän aikaa haaveillut siitä, että ottaisin itseäni niskasta ja laatisin jotkut raamit sometukselle. Päätin vihdoin ottaa ensimmäisen askeleeni ja jatkossa, aion kohdata sunnuntaisin enemmän muita, kuin puhelimeni ruutua. Työssäni some sekä puhelin, ovat tärkeitä ja pakollisiakin työkaluja. Usein kuitenkin huomaan selaavani loputonta kuvavirtaa, jolla ei ole elämääni minkäänlaista merkitystä tai lisäarvoa. Uskon, että vähentämällä somessa viettämääni aikaa, tulen panostamaan myös enemmän seuraamani sisällön laatuun.  Rautakauppareissu ilman Pipsa Possua Lasteni synnyttyä, olen ollut tarkka puhelimenkäytöstäni. Imettäessäni, en automaattisesti tarttunut puhelimeen, vaan halusin luoda ihania yhteisiä hetkiä pienten vauvojeni kanssa. Kiinnitin paljon huomiota siihen, ettei puhelimeni vienyt huomiotani lasten ollessa valveilla. Ka

Ne kuuluisat kotityöt lapsiperheessä

Milloin viimeksi kinastelitte kotitöistä? Tai siitä, että teet niitä enemmän kuin puolisosi? Kummalle teistä kaatuu arjen metatyöt?  Ruokasuunnittelu on vienyt arjestamme pois paljon pientä ja tarpeetonta kinastelua. Emme enää taistele siitä, kumpi käy kaupassa, kokkaa tai keksii mitä syötäisiin. Ennen tätä pallottelua käytiin pahimmillaan useampi kerta päivässä. Ruokasuunnittelu on tuonut arkeemme niin paljon helpotusta, että innostuin juuri laatimaan meille myös yksinkertaisen siivouskalenterin. Vuoden ikäerolla syntyneet lapsemme ovat saaneet minut innostumaan enemmän arjen Lean- ajattelusta, jossa vakioidaan toimintamalleja, poistetaan turhaa tekemistä ja kehitetään prosessia jatkuvasti.  Onko minun aina pakko hoitaa kaikki? Siivouskalenteri - suunnitelma tai - lista, on ollut meillä käytössä vasta reilun viikon ja niin naurettavalta kun se saattaa kuulostaa, olen onnellinen, että tein sen! Olen hoitanut valtaosan kotitöistä ollessani äitiyslomalla ja hoitovapaalla, se on ollut min