Milloin viimeksi kinastelitte kotitöistä? Tai siitä, että teet niitä enemmän kuin puolisosi? Kummalle teistä kaatuu arjen metatyöt?
Ruokasuunnittelu on vienyt arjestamme pois paljon pientä ja tarpeetonta kinastelua. Emme enää taistele siitä, kumpi käy kaupassa, kokkaa tai keksii mitä syötäisiin. Ennen tätä pallottelua käytiin pahimmillaan useampi kerta päivässä. Ruokasuunnittelu on tuonut arkeemme niin paljon helpotusta, että innostuin juuri laatimaan meille myös yksinkertaisen siivouskalenterin. Vuoden ikäerolla syntyneet lapsemme ovat saaneet minut innostumaan enemmän arjen Lean- ajattelusta, jossa vakioidaan toimintamalleja, poistetaan turhaa tekemistä ja kehitetään prosessia jatkuvasti.
Onko minun aina pakko hoitaa kaikki?
Siivouskalenteri - suunnitelma tai - lista, on ollut meillä käytössä vasta reilun viikon ja niin naurettavalta kun se saattaa kuulostaa, olen onnellinen, että tein sen! Olen hoitanut valtaosan kotitöistä ollessani äitiyslomalla ja hoitovapaalla, se on ollut minulle luontevaa ja jopa automaattista. En voi kuitenkaan kiistää, etteikö meillä välillä olisi otettu yhteen siitä "onko minun aina pakko hoitaa kaikki". Nyt kun arkemme on muuttunut ja olen myös yrittäjä, olemme joutuneet muovaamaan uudenlaisia rutiineja lapsiperhearkemme pyörittämiseksi.
Siivoussuunnitelmaan merkitsin tärkeimmät hoidettavat kotityöt sekä sen, kumman vastuulla homma on. Jo sillä hetkellä kun kirjasin listaa, tuntui, että metatyökuormani puolittui! Viikon jaoin alku- ja loppuviikkoon, en tarkkoihin päiviin. Kotityön eteen merkittiin nimen alkukirjain, kuvaamaan sitä, kenen vastuulla kyseinen homma on. Meillä lapset ovat vielä pieniä, mutta varmasti otetaan heidät heti mukaan listaan kun vähän ymmärtävät.
Tarkoitukseni ei ollut laatia meille 50/50 jakoa
Olen itse tarkempi, joten mielestäni on vähintään kohtuullista, että kärsin sitten siitä enemmän itse. Kirjasin myös muutaman päivärutiinin, jotka toki ovatkin aika automaattisia, mutta ovatpahan ylhäällä! Näitä olivat mm. se, että illalla mies hoitaa viimeiset astiat koneeseen ja laittaa koneen päälle, jonka minä voin sitten aamulla tyhjentää. Näin aamiaisesta saakka kertyneet tiskit, saa laitettua suoraan astianpesukoneeseen.
Jäsentelin viikoittaisten kotitöiden lisäksi myös ylimääräisiä hommia, joita lähikuukausina tulisi saada hoidetuksi. Toistaiseksi listassa oli omat lokeronsa marras- ja joulukuulle sekä yksi "myöhemmin"- lokero. Listaa päivitetään sitten ajan kuluessa. Näissä kuukausisarakkeissa oli mm. pihakalusteiden peittäminen talveksi, lelulaatikoiden pesu ja sohvanpäällisten peseminen.
Mihin sinä haluat aikasi arjessa käyttää ja millaista energiaa jakaa?
Itse usein syyllistyn siihen, että kuvittelen mieheni näkevän pääni sisällä olevan kotityölistan. Saatan sortua kiukkuspäissäni raivosiivoamaan tai kolistelemaan astioita tavallista kovempaa, jotta viesti menisi perille. Eikö hän ymmärtänyt, että odotin hänen tekevän tämän asian? Lapsellista, sehän me kaikki tiedetään, mutta etkö olekin sortunut samaan? Pieni hymy käy huulillani joka kerta, kun huomaan mieheni kurkkivan suunnitelmasta mitä hommia pitikään tehdä. 🤭
Siivoussuunnitelma saattaa kuulostaa jäykältä ja typerältä, itsestään selvien asioiden kirjaamiselta. Miksi niistä itsestäänselvyyksistä kuitenkin keskustellaan useita kertoja viikossa? Työpaikoillakin vastuut ja tehtävät on jaettu sekä prosessit vakioitu. Käytän niin paljon mieluummin aikani muuhun kuin kotitöistä kinasteluun! 😍
Kommentit
Lähetä kommentti