Onko sinulla mahdollisuus auttaa? Lahjoitatko hyväntekeväisyyteen?
Olen jo vuosia osallistunut Joulupuu-keräykseen, koska erityisesti jouluna, minusta tuntuu tärkeältä antaa vähän omastani muille. Tänä jouluna pääsin ilahduttamaan aivan ihanaa seuraajaani, joka on jakanut tsemppaavia viestejä ja positiivista palautetta minulle läpi vuoden! 😍 Tuntui erityisen hienolta, että sain vuorostani tehdä jotain hyvää hänelle.
Selvisi, että maantieteellinen etäisyytemme ei ollut mahdottoman pitkä. Teimme siis eilen päiväreissun ja veimme samalla lapsemme paikalliseen uimahalliin. Sain antaa paketin henkilökohtaisesti ja kerroimme myös lapsille, kuinka tärkeää on välillä auttaa toisia. ❤️
Haaveilen siitä, että yritykseni kautta voisin jakaa enemmänkin apua ja iloa. Pelkän rahan lahjoittaminen olisi toki helppo ratkaisu, mutta haluaisin konkreettisemmin ja henkilökohtaisemmin olla auttamassa arjessaan apua kaipaavia lapsiperheitä. Siivota ja järjestää keittiön, täyttää kaapit ruoalla ja luoda toimintamalleja helpompaan arkeen jatkossa. Ehkä vielä keksin keinon.
Oma lupaukseni kuitenkin on, että yritän auttaa myös joulun ulkopuolella.
Voisitko sinä tehdä edes jonkin pienen asian ja tuoda helpotusta / iloa toisen jouluun? Asuuko naapurissasi vanhus, joka ilahtuisi leivotuista jouluherkuista?
Asian ei tarvitse olla iso, ollakseen saajalleen suuri. ❤️
❤ Miia
Kommentit
Lähetä kommentti