Siirry pääsisältöön

Bataattilaatikko & pellavansiemensämpylät - LUUKKU 12

Miltä alkava viikkosi näyttää? Oletko laatinut suunnitelman siitä, mitä tällä viikolla syödään tai jopa valmistellut viikon ruokia? 

Meillä sunnuntain preppaus oli hieman erilainen, sillä mies lähtee viikoksi työreissuun, eikä hänelle tarvinnut valmistaa lounaita. Myös ruoan määrä on melko erilainen. Muutenkin totuttelen siihen, että lapset syövät suurimman osan viikon aamupaloista ja lounaista päiväkodissa. Välillä minulla on sellainen olo, että ruokaa ei tarvitse kokkailla enää juuri lainkaan! 😅

Valmistauduin kuitenkin tulevaan viikkoon ainoana aikuisena, joten ainakaan alkuviikosta ei tarvitse miettiä perheen ruokahuoltoa. 

Samalla uuninlämmityksellä valmistuivat 

Bataattilaatikko
Iso läjä sämpylöitä 

Lisäksi keitin lasten lempparia, kalakeittoa ja kuorin/pilkoin hedelmiä valmiiksi.

Vinkkasinkin jo aikaisemmin, että juurekset ovat nyt halpoja ja niitä kannattaa hyödyntää myös ennen joululaatikoita. Bataattilaatikko taidetaan meillä syödä ihan arkisesti, broilerin kaverina. 😊 Bataattilaatikko oli itselläni muhimassa uunin alaosassa kun paistelin sämpylöitä. 

Bataattilaatikko

~1kg bataattia
~2dl maitoa
2rkl voita
1/2tl kardemummaa
1/2tl kanelia
korppujauhoja

Kuori ja kuutioi bataatit. Keitä kypsiksi. 
Soseuta bataatit sähkövatkaimella, lisää joukkoon maito, voi ja mausteet.
Kaada sose uunivuokaan, ripottele pinnalle korppujauhoja ja kypsennä 175 asteessa noin tunti. 

Sämpylät pellavansiemenillä

Sämpylöitä leivoin tänään ihan tavoistani poiketen niin, että sormetkin sotkeentuivat! Eli ei lusikoitavia tällä kertaa. Kaapissa pyöri vajaa pussi pellavansiemeniä ja jämät ruishiutaleista, joten hyödynsin nämä sämpylöihin. 

1dl ruishiutaleita
2dl kaurahiutaleita
1dl pellavansiemeniä
20dl vehnäjauhoja
4rkl hunajaa
1/2dl öljyä 
4tl suolaa
1,2l vettä 
2pss kuivahiivaa

Sekoitin keskenään kaikki kuivat aineet. 
Lämmitin veden reilusti kädenlämpöiseksi, sekoitin veden joukkoon hunajan ja öljyn. 
Kaadoin veden kuivien aineiden joukkoon ja sekoittelin tasaiseksi. 
Kohotus. 

Muotoilin taikinasta pötköjä, joista leikkasin sopivan kokoisia paloja. En pyöritellyt, nostin ainoastaan leikkauspinta alaspäin pellille. Kohotin vielä kevyesti. 

Paistoin 225 asteessa noin 15 minuuttia. Sämpylöitä tuli kolme pellillistä ja osa niistä meni suoraan pakastimeen. 💯

Ainakin tiedän, että nälkäkiukkuja meillä ei ensi viikolla tarvitse kestää! Ei äidin, eikä lasten. 🤭

Lumista ja toivottavasti rentoa viikkoa sinulle! 

❤ Miia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP10 Mättöruoat viikonloppuun

Mättöruoka, mättösafka, mättöherkut, viikonloppuherkut, mätöt... Laatiessani ruokasuunnitelmaa, suunnittelen aina myös viikonloppuherkkuja ja rehellistä- mättöä! Jos laatimani ruokalistat sisältäisivät ainoastaan ideaaleja, terveellisiä kotiruokia, uskoisin ajautuvani useammin lähimpään pikaruokalaan. Minä ainakin uskallan tunnustaa, että välillä kaipaan "roska"ruokaa!  Kun mätöt tekee kotona, saa samalla rahalla enemmän ja usein myös oikeasti parempaa! Nykyään jos ajaudumme hakemaan hamppariateriat, mietimme usein jälkeenpäin, mitä samalla rahalla olisi voinut kokata kotona. Toki, myös ravintoloille ja take away- ruoalle on aikansa ja paikkansa.  Kysyin Instagram- seuraajiltani lemppari mättöjä ja ehdoton kärkikaksikko olivat pitsa ja nachopelti. Pitsa on myös meidän ehdoton suosikki! Minun siksi, että mieheni tekee aina pohjan! 🤭 Etsin netistä helpoilta ja herkullisilta vaikuttavia reseptejä, olisiko joku näistä viikonlopun ruokalistallasi? Pinkin tekstin takaa löydät lin

10 Aamu-, väli- ja iltapalaa

Sunnuntai, se arkiviikon kivijalka, preppauspäivä!  Lämpimien ruokien lisäksi, tulevaa viikkoa helpottamaan preppailen usein myös viikon paloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä erityisesti lapsiperheissä, aamu- väli- ja iltapalat ovat usein leipää, muroja ja jogurttia. Valmistamalla paloja hieman ennakoiden, saat niihin vaihtelua ja mukaan myös niitä edullisempia sekä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. 🤩 Listasin alle paloja, joita meidän perheessä preppaillaan usein; Kuoritut, paloitellut kasvis- ja hedelmäpalat Sinun tulee varmasti myös itse naposteltua näitä enemmän!  Valmista kannelliseen rasiaan myös dippi tai hummusta kasvistikkuja varten. Leivänpäällisboksi Rasia, johon pilkot valmiiksi leivänpäälle sopivia kasviksia Tuorepuurot Tee liukuhihnalla useita annoksia kerralla  Simppeli perusohje 1dl kaurahiutaleita + 1dl nestettä (maitoa, mehua, mehukeittoa, vettä) + 1dl jogurttia tai rahkaa + marjoja, hedelmää, siemeniä, maapähkinävoita, hunajaa tai pähkinöitä. Herkkutuor

Arkiruokavinkki alkuviikkoon

* Reseptit laadittu osana kaupallista yhteistyötä Instagramissa Hernis kanssa  Minulta pyydetään usein vinkkejä lapsiperheille sopivista kasvisvaihtoehdoista. Tämä kotimainen herneproteiinista valmistettu Hernis on juuri sellainen! 💯 Hernis safkasuikaleet ovat nopeasti ja superhelposti valmistuva vaihtoehto lihalle! Hernis sopii keittoihin, wokkeihin, kastikkeisiin, vuokiin, tortilloihin, pitsaan... Mihin ikinä käyttäisit jauhelihaa tai vaikka kanafileesuikaleita, voit korvata ne Herniksellä. Meidän kaksi- ja kolmevuotiaat tykkäävät molemmat Herniksestä ja siitä onkin tullut ihan kuivakaappimme perusainesosa. Loistava, nopeasti valmistuva vaihtoehto erityisesti kuopuksellemme, joka on allerginen naudanlihalle sekä soijalle.  Mieti- 100g Hernistä sisältää 79g proteiinia! Mieheni mielestä Hernis oli myös todellinen yllättäjä ja hän vakuuttui entisestään tästä proteiinin määrästä. 💪🏻😅 Herniksen valmistuksesta löydät videon Instagram- tililtäni. 👆🏻 Tässä käyttöösi kaksi helppoa ja