Siirry pääsisältöön

Itsenäisyyspäivän metsäretki? - LUUKKU 5

Mitä jos huomenna antaisit lasten tehdä juhlakattauksen? 


Kerää muutamia juttuja, joista lapset saavat valita pöytään mieluisimmat. Koristeet voivat olla led- kynttilöitä, liinoja, servettejä, joulupalloja tai jotain paljon mielikuvituksellisempaa! Anna lasten luovuuden loistaa ja laske rimaa somekelpoisista itsenäisyyspäivän kattauksista. ❤️

Me kävimme lasten kanssa metsässä, josta keräilimme pöytään sopivia metsä- aiheisia koristeita.😍 Metsäretki on myös kiva yhteinen puuha itsenäisyyspäivälle! 


Meidän kattauksen teemana toimi siis metsä ja toki se oli 3- ja 2- vuotiaiden taiteilijoiden näköinen. 🤭


Pöytää koristellessamme muistin, että samalla teemalla mentiin myös viime jouluna. Lapset ovat innokkaita kattamaan myös arkena ja jouluna he alkoivat omatoimisesti asetella servettejä joulupöytään. Melkein jo aloimme korjailemaan servettejä paremmin, kunnes ajattelimme, että miksi ihmeessä! Lapset saivat valtavan riemun siitä, kun jokainen ruokailija kehui kauniiksi katettua pöytää. 🤭❤️



Jos päästätte pienet taiteilijat hommiin, jakakaa kuva Instagramissa ja tägätkää @miialafi. Olisi ihana nähdä lasten mielikuvituksellisia kattauksia! 😍😍

❤ Miia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP10 Mättöruoat viikonloppuun

Mättöruoka, mättösafka, mättöherkut, viikonloppuherkut, mätöt... Laatiessani ruokasuunnitelmaa, suunnittelen aina myös viikonloppuherkkuja ja rehellistä- mättöä! Jos laatimani ruokalistat sisältäisivät ainoastaan ideaaleja, terveellisiä kotiruokia, uskoisin ajautuvani useammin lähimpään pikaruokalaan. Minä ainakin uskallan tunnustaa, että välillä kaipaan "roska"ruokaa!  Kun mätöt tekee kotona, saa samalla rahalla enemmän ja usein myös oikeasti parempaa! Nykyään jos ajaudumme hakemaan hamppariateriat, mietimme usein jälkeenpäin, mitä samalla rahalla olisi voinut kokata kotona. Toki, myös ravintoloille ja take away- ruoalle on aikansa ja paikkansa.  Kysyin Instagram- seuraajiltani lemppari mättöjä ja ehdoton kärkikaksikko olivat pitsa ja nachopelti. Pitsa on myös meidän ehdoton suosikki! Minun siksi, että mieheni tekee aina pohjan! 🤭 Etsin netistä helpoilta ja herkullisilta vaikuttavia reseptejä, olisiko joku näistä viikonlopun ruokalistallasi? Pinkin tekstin takaa löydät lin

10 Aamu-, väli- ja iltapalaa

Sunnuntai, se arkiviikon kivijalka, preppauspäivä!  Lämpimien ruokien lisäksi, tulevaa viikkoa helpottamaan preppailen usein myös viikon paloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä erityisesti lapsiperheissä, aamu- väli- ja iltapalat ovat usein leipää, muroja ja jogurttia. Valmistamalla paloja hieman ennakoiden, saat niihin vaihtelua ja mukaan myös niitä edullisempia sekä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. 🤩 Listasin alle paloja, joita meidän perheessä preppaillaan usein; Kuoritut, paloitellut kasvis- ja hedelmäpalat Sinun tulee varmasti myös itse naposteltua näitä enemmän!  Valmista kannelliseen rasiaan myös dippi tai hummusta kasvistikkuja varten. Leivänpäällisboksi Rasia, johon pilkot valmiiksi leivänpäälle sopivia kasviksia Tuorepuurot Tee liukuhihnalla useita annoksia kerralla  Simppeli perusohje 1dl kaurahiutaleita + 1dl nestettä (maitoa, mehua, mehukeittoa, vettä) + 1dl jogurttia tai rahkaa + marjoja, hedelmää, siemeniä, maapähkinävoita, hunajaa tai pähkinöitä. Herkkutuor

Säästimme vuodessa yli 4000€!

Mistä motivaatiota suunnitelmalliseen arkiruokailuun? Sinkkuaikoinani minä, nykyinen ruokabudjettia tarkkaileva perheenäiti, saatoin käyttää nykyisen, koko kuukauden ruokabudjetin yhteen baari-iltaan. Aamulla en todellakaan uskaltanut kurkistaa verkkopankkiin ja kuluttaminen jatkui tilaamalla krapulamätöt. Kaupasta nappasin koriini tasan sen, mitä teki mieli tai minkä esillepanossa oli parhaiten onnistuttu. Hieman ahdistaa ajatella sitä hukatun rahan ja syntyneen hävikin määrää... Olen elänyt kaikenlaisia vaiheita. Joskus punnitsin jokaisen syömäni gramman ja söin aivan överi terveellisesti, joskus taas koko päivän menu saattoi olla kananmuna,kahvia,kahvia,kahvia ja lasi viiniä. Mieheni kanssa "mitä me syötäis"- päättyi usein drive in- luukulle tai päättömään kaupassa pyörimiseen. Koska molemmilla oli jo valtava nälkä, ostettiin jotain valmista ja kaikki mahdolliset herkut päälle. Monesti mietimme, että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta kumpikaan ei kuitenkaan tehnyt mitään