Eilisen luukun innoittamana, päätin leipoa seinänaapureillemme jouluylläriksi jotain. Koska perinteisiä jouluherkkuja tulee nyt ovista ja ikkunoista, päätin leipoa jotain hieman erilaista. Helppoa ja nopeaa tietenkin, kuten mantraani kuuluu!
Tämän reseptin olenkin jo jakanut aikaisemmin Instagram- tililläni, mutta hyvää ei voi liikaa hehkuttaa!
Toscapiirakka
2 kananmunaa
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl maitoa
75g voita
100g voita
1dl sokeria
100g mantelilastuja
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
1rkl maitoa
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi munavaahdon joukkoon.
Sekoita joukkoon maito ja jäähtynyt voisula. Levitä voideltuun piirakkavuokaan.
Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Kun pohja paistuu:
Keitä kattilassa voita, sokeria ja mantelilastuja noin 5 minuuttia.
Sekoita joukkoon jauhot sekä maito.
Levitä pohjan päälle ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia. (Itse paistoin kauemmin, koska halusin kunnolla karamellisoituneen pinnan)
Tein omani Teeman tarjoiluvatiin, jota käytän piirakkavuokana. Sen mitat 24x 32cm.
Ajattelin, että tekisin samaa piirakkaa myös lasten päiväkodin kahvipöytään. Luulen, että pipareita, konvehteja ja torttuja on sielläkin jo syöty useampaan otteeseen.
❤ Miia
Kommentit
Lähetä kommentti