Siirry pääsisältöön

Kun mieheni lopetti kokkaamisen...

Oletko sinä sähköisen vai perinteisen kalenterin kannattaja? 

Kun aloitin ruokasuunnittelun, laadin suunnitelmia vanhojen kirjekuorien taakse ja ruutuvihkoon. Suunnitelmat olivat sellaista yliviivattua suttua, että kukaan muu ei olisi koskaan saanut niistä selkoa. Ihastelin Instagramin kuvavirrassa meal plannereiden kuvia ja keksin, että varaan omasta henkilökohtaisesta kalenteristani sarakkeen, johon alan suunnitella ruokia. Äitiyslomalla se oli suhteellisen helppoa, sillä muita menoja ei juuri ollut. 

Suunnitelmat alkoivat näyttää selkeämmiltä, siististi kirjattuina kalenteriini. Minulla oli kuitenkin lisäksi vihko resepteille ja ruokakuluille, sekä erillinen excel. Tietoa oli siis vähän joka paikassa. Erityisesti excel jäi välillä pidemmältä ajalta päivittämättä ja jouduin käymään tiliotteita ja kuitteja läpi aina pitkältäkin ajalta kerrallaan. Minulle kulujen kirjaaminen konkreettisesti kynällä paperille, oli siis ehdottomasti toimivampi tyyli. Taloutemme budjetti on sitten isommassa kaavassa excel- versiona. 

Olen siis ehdottomasti TEAM perinteinen kalenteri! 😍

Suunnitelmallisuus oli tehnyt arkiruokailustamme helppoa ja vaivatonta, mutta aloin ihmetellä, että ennen tasavertaisempi ruoanlaittomme kaatui enemmän minun harteilleni. Mieheni oli lähes lopettanut kokkaamisen. Hiljaa mielessäni purin huulta ja väsyneimpinä päivinä sorruin siihen tuttuun "miksi minun pitää aina hoitaa kaikki"- rakkaudenosoitukseen. Kun mieheni kerran kysyi minulta, että mitä täältä jääkaapista voi syödä- tajusin! Vaikka suunnitelmat olivat selkeyttäneet ruokahuoltoa, ne olivat MINUN kalenterissani. Mieheni ei enää "uskaltanut" kokata, koska ei halunnut pilata MINUN suunnitelmiani. 

Yritin kovasti metsästää kalenteria, joka olisi toiminut ruokasuunnittelussa. Tavalliset kalenterit sisälsivät kuitenkin paljon sellaista turhaa, joka olisi siinä tarkoituksessa jäänyt käyttämättä. Omaa kalenteria käyttäessäni, olin tykästynyt siihen, että sivun reunassa oli tilaa ostoslistalle ja toiselle sivulle mahtui kirjoittelemaan pitkin viikkoa syntyneitä ideoita. Kun törmäsin vaikka netissä kivaan reseptiin, kirjoitin sen muistiin kalenteriini. Seuraavalle viikolle nappasin sen sitten mukaan ruokalistaan.

Planneri aitoon tarpeeseen

Upeita meal plannereita löytyi kyllä, mutta ei Suomesta. Toiminnan naisena päätin, että suunnittelen sellaisen sitten itse! Ruokaplanneri, joka syntyi siis todella kotiäidin aitoon tarpeeseen. 

Ruokaplannerista tulikin sellainen opus, että samojen kansien sisälle saa suunniteltua kaiken, mitä erityisesti arkiruokailuun tarvitaan. Ainut ongelma oli, että kun sain sen käsiini, en millään halunnut tehdä siihen merkintöjä. 🤭

Ruokaplannerissa on tilaa listata lempiruokia, ruokakuluja, suosikkireseptejä sekä omia muistiinpanoja. Planneriin voi suunnitella erilaisia teemaviikkoja, kiertäviä ruokalistoja hektisimmän arjen pelastukseksi sekä kirjata juhlien ja juhlapyhien muistiinpanoja avuksi seuraavalle vuodelle. 

Tärkein aukeama koko plannerissa on kuitenkin viikkosuunnitelma, joita löytyy 52kpl, vuoden jokaiselle viikolle. Planneri ei ole sidottu aikaan, joten kaikki aukeamat voi käyttää, vaikka joka viikko ei laatisi suunnitelmaa. Viikkoaukeamalla on juuri ne itse kaipaamani elementit, ideoita viikolle, mitä kaapeissa, ostoslista sekä tilaa myös viikon aamu-,väli- ja iltapaloille. 

Koko perheen yhteinen arkiruokaopus 😍

Ruokaplanneri

Nyt tämä planneri löytyy keittiöstä ja miehenikin pääsee helposti katsomaan suunnitelmia. Pidän erityisesti siitä, että molemmat kirjaavat aktiivisesti ostoslistaan kun jokin tarvittava on loppumassa. Ensi viikon listassa lukevat jo lasten pastillit sekä mustapippuri. 

Tästä pääset kurkistamaan vielä tarkemmin, miltä planneri näyttää! 🤩🤩 >>>

Suunnitelmia laatiessa, kannattaa ottaa koko perhe mukaan suunnittelemaan! Meillä lapset ovat vielä sen verran pieniä, että toiveet ovat hieman yksitoikkoisia; pelkkää kalakeittoa. 🤭 Jos vasta aloittelet ruokasuunnittelua, älä hienostele. Listaa niitä teille tuttuja arkiruokia, joita muutenkin syötte. Pikkuhiljaa kun suunnittelusta tulee enemmän rutiinia, voi suunnitelman kanssa alkaa enemmän hifistellä. Omat suunnitelmani lähtivät liikkeelle ihan perus jutuista, mutta pikkuhiljaa aloin kiinnittää huomiota siihen, että viikkoon tuli esimerkiksi vähintään yksi kalaruoka. Sanotaanko, että ensimmäiset suunnitelmat näyttävät hyvin erilaisilta kuin suunnitelmat nykyään. 🤭

Kirjoitan myöhemmin postauksen, jossa kerron tarkemmin siitä, kuinka lähteä liikkeelle ruokasuunnittelussa! ✍🏻

❤ Miia 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP10 Mättöruoat viikonloppuun

Mättöruoka, mättösafka, mättöherkut, viikonloppuherkut, mätöt... Laatiessani ruokasuunnitelmaa, suunnittelen aina myös viikonloppuherkkuja ja rehellistä- mättöä! Jos laatimani ruokalistat sisältäisivät ainoastaan ideaaleja, terveellisiä kotiruokia, uskoisin ajautuvani useammin lähimpään pikaruokalaan. Minä ainakin uskallan tunnustaa, että välillä kaipaan "roska"ruokaa!  Kun mätöt tekee kotona, saa samalla rahalla enemmän ja usein myös oikeasti parempaa! Nykyään jos ajaudumme hakemaan hamppariateriat, mietimme usein jälkeenpäin, mitä samalla rahalla olisi voinut kokata kotona. Toki, myös ravintoloille ja take away- ruoalle on aikansa ja paikkansa.  Kysyin Instagram- seuraajiltani lemppari mättöjä ja ehdoton kärkikaksikko olivat pitsa ja nachopelti. Pitsa on myös meidän ehdoton suosikki! Minun siksi, että mieheni tekee aina pohjan! 🤭 Etsin netistä helpoilta ja herkullisilta vaikuttavia reseptejä, olisiko joku näistä viikonlopun ruokalistallasi? Pinkin tekstin takaa löydät lin

10 Aamu-, väli- ja iltapalaa

Sunnuntai, se arkiviikon kivijalka, preppauspäivä!  Lämpimien ruokien lisäksi, tulevaa viikkoa helpottamaan preppailen usein myös viikon paloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä erityisesti lapsiperheissä, aamu- väli- ja iltapalat ovat usein leipää, muroja ja jogurttia. Valmistamalla paloja hieman ennakoiden, saat niihin vaihtelua ja mukaan myös niitä edullisempia sekä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. 🤩 Listasin alle paloja, joita meidän perheessä preppaillaan usein; Kuoritut, paloitellut kasvis- ja hedelmäpalat Sinun tulee varmasti myös itse naposteltua näitä enemmän!  Valmista kannelliseen rasiaan myös dippi tai hummusta kasvistikkuja varten. Leivänpäällisboksi Rasia, johon pilkot valmiiksi leivänpäälle sopivia kasviksia Tuorepuurot Tee liukuhihnalla useita annoksia kerralla  Simppeli perusohje 1dl kaurahiutaleita + 1dl nestettä (maitoa, mehua, mehukeittoa, vettä) + 1dl jogurttia tai rahkaa + marjoja, hedelmää, siemeniä, maapähkinävoita, hunajaa tai pähkinöitä. Herkkutuor

Arkiruokavinkki alkuviikkoon

* Reseptit laadittu osana kaupallista yhteistyötä Instagramissa Hernis kanssa  Minulta pyydetään usein vinkkejä lapsiperheille sopivista kasvisvaihtoehdoista. Tämä kotimainen herneproteiinista valmistettu Hernis on juuri sellainen! 💯 Hernis safkasuikaleet ovat nopeasti ja superhelposti valmistuva vaihtoehto lihalle! Hernis sopii keittoihin, wokkeihin, kastikkeisiin, vuokiin, tortilloihin, pitsaan... Mihin ikinä käyttäisit jauhelihaa tai vaikka kanafileesuikaleita, voit korvata ne Herniksellä. Meidän kaksi- ja kolmevuotiaat tykkäävät molemmat Herniksestä ja siitä onkin tullut ihan kuivakaappimme perusainesosa. Loistava, nopeasti valmistuva vaihtoehto erityisesti kuopuksellemme, joka on allerginen naudanlihalle sekä soijalle.  Mieti- 100g Hernistä sisältää 79g proteiinia! Mieheni mielestä Hernis oli myös todellinen yllättäjä ja hän vakuuttui entisestään tästä proteiinin määrästä. 💪🏻😅 Herniksen valmistuksesta löydät videon Instagram- tililtäni. 👆🏻 Tässä käyttöösi kaksi helppoa ja