Kun käytät aikaa, säästät sitä!
Meal prep tarkoittaa yksinkertaisuudessaan aterioiden valmistamista etukäteen. Preppailua voi kuitenkin toteuttaa monella eri tavalla. Voit valmistaa vaikka koko viikon lounaat valmiiksi annosrasioihin tai valmistella ruokia ja niiden osia. Valmiit annokset toimivat parhaiten esimerkiksi yhden henkilön talouksissa tai vaikka työlounaisiin.
Lapsiperheessä preppaus tarkoittaa yleensä sitä, että ruokia tehdään ja valmistellaan kerralla enemmän. Preppaus voi olla myös sitä, että ruoan osia valmistellaan etukäteen ja itse ruoka valmistetaan myöhemmin, mutta sen tekeminen on preppauksen ansiosta nopeampaa ja helpompaa.
>>> Arkiruokailusta ainakin jaksoissa 11,12 ja 13.
Meidän lapsiperhearjessamme preppaus näyttää suurinpiirtein tältä;
SUNNUNTAI
Mies ottaa vetovastuun lapsista ja minä keskityn reilun tunnin ajan preppailuun. Olemme siis järjestäneet tietyn ajan ja samanlaisena toistuvan rutiinin preppailun ympärille. Sunnuntain preppi on arkiruokailumme toimivuuden ja helppouden kannalta aivan ehdoton!
- Kaksi ruokaa alkuviikolle
- Miehelle annostelen valmiit eväsrasiat kolmelle päivälle
- Muuten ruokia lämmitellään isosta astiasta mikrossa tai pannulla
- Keskiviikon keittoon juurekset valmiiksi
- Säilyvät erinomaisesti kylmällä vedellä peitettynä jääkaapissa
- Keiton kanssa saatan valmistaa myös jääkaappiin sämpylätaikinan
- Paloille pinaatti- tai marjapannaria, peltileipää, muffineita, granolaa tms.
- Kun uuni on lämmitetty ruokia varten, hyödynnän tämän myös viikon paloille
- Uunissa muhii usein myös uunipuuro (uunin alaosassa samaan aikaan ruokien kanssa)
- Vaihtelevasti teen myös muutamia tuorepuuroja tarpeen mukaan
- Mies valmistaa alkuviikoksi itselleen omat rahkavälipalat töihin (rahkaa, marjoja, maapähkinävoita jne.)
- Hedelmien ja kasvisten kuoriminen ja pilkkominen
- Perusta sille, että meillä ylipäänsä tulee syötyä hedelmiä ja kasviksia näin paljon!
- Näistä saa pitkin viikkoa napattua eväitä, nopeita välipaloja ja lisukkeita ruoalle
KESKIVIIKKO
- Keiton keittäminen
- Juurekset valmiina, eli vain pääraaka-aineen valmistus ja keittäminen
- Mikäli jääkaapissa odottelee valmis sämpylätaikina, hyödynnän taas uunin lämmityksen ja valmistan jonkun nopean uuniruoan samalla
LOPPUVIIKKO
- Loppuviikko menee yleensä enemmän fiiliksellä
- Perjantaisin valmistelen viikonloppua, erityisesti jos on menoja
- Tämä preppi on kuin kevyt versio sunnuntaiprepistä
- Preppaan lisää hedelmiä ja kasviksia
- Mikäli vanhoja on jäljellä, kippaan kaikki loput kannuun ja surautan smoothieksi (lapset haluavat aina arvata, minkä väristä smoothiesta tulee!)
Preppaus on rutiini, joka vapauttaa aikaa muille asioille
❤ Miia
Kommentit
Lähetä kommentti