Onko sinulla kirjastokortti? Milloin viimeksi käytit sitä? Kun sain esikoiseni päätin, että alkaisimme käydä kirjastossa. Itselläni oli ollut vuosien (ainakin kymmenen) tauko, eikä minulla edes ollut nykyiselle paikkakunnalle kirjastokorttia. Olen enemmän äänikirjojen ystävä edelleen, mutta halusin silti opettaa lapsille perinteisten kirjojen maailmaa. Minusta oli myös ehdottomasti järkevämpää lainata kirjoja lapsille kuin ostaa niitä kaapit täyteen. On muuten paljon mielekkäämpää lukea kirjoja lapsille itsekin, kun tarinat vaihtuvat. 🤭 Nykyään kirjastoreissut alkavat sillä, että "ensin katsotaan äitin kirjat ja sitten meidän". Käyn joka kerta selaamassa ruokakirjat ja nappaan mukaan pari kiinnostavaa. Uskallan väittää, että muutaman vuoden aikana olen selannut läpi valtaosan. Käymme nimittäin viikoittain kirjastossa. Kurkkaa lasten- ja nuorten reseptikirjat Välillä teemme retkiä ja käymme muissakin kirjastoissa kun omassamme. Viimeksi lähellä lastenkirjoja, huomasin nuor