Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2023.

Ruokasuunnittelu ei sovi meille

Olen törmännyt kaikenlaisiin ajatuksiin, miksi ruokasuunnittelu ei sopisi elämään. On tunnustettava, että minulla oli itsellänikin monta syytä, miksi minun EI pitäisi suunnitella ruokia etukäteen.  Yksi isoin syy oli, että kuvittelin suunnitelman rajoittavan elämääni. Enhän voi tietää mitä minun tekee mieli ensi keskiviikkona! Kun sitten kokkasin jälleen kerran makaronimössöä, kyse ei ollut todellakaan siitä, että juuri sitä minun olisi tehnyt mieli.  Ajattele, että suunnitelma on vain runko Olen nyt suunnitellut ruokia etukäteen useamman vuoden. Tehnyt viikon ruokalistoja ja käyttänyt kiertävää ruokalistaa. Kertaakaan en ole väkisin syönyt ruokaa, jota minun ei olisi tehnyt mieli. Suunnitelma on runko ja pohja, ei kiveen hakattu laki, jota ei voisi tarvittaessa muokata. Kuuntelin sivusta erästä keskustelua päiväkodin eteisessä.  Ä: "Puetaan nyt ja lähdetään kotiin syömään" L: "Mitä ruokaa meillä on?"  Ä: "Jauhelihakeittoa"   L: "Ei sitä! Haluan jotai

Mitä ruokaa 20€:lla?

Rikkaat ja rahattomat sarjassa, rikkaat joutuvat pähkäilemään kovasti, mitä ostavat ruokakaupasta pienellä budjetilla. Meilläkin on ruokabudjetti, sillä haluan säilyttää ruokakulumme raameissaan, mutta sehän on täysin eri asia kuin se, että käytössä oleva budjetti olisi kaikki se raha, mitä on.  Sivu ruokaplannerista Marjoja vai makaronia? Kokeilin miettiä, mitä saisi kaupasta, jos käytössä olisi 20€. Surkeaa, mutta totta on se, että hedelmät ja kasvikset olivat se tuoteryhmä, josta nipistystä ensiksi tein. Toivoa sopii, että tällä budjetilla löytäisi metsästä sopivan marja-apajan, sillä se valitseeko pussillisen pakastemarjoja vai makaronilaatikon, on varmaan tällä budjetilla aika helppo valinta.  Tämä oli puhtaasta mielenkiinnosta tehty kokeilu, enkä määrittänyt tälle sen kummempia raameja. Kun kysyin mieheltäni, että mitä hän ostaisi 20€ perheelleen kaupasta, hän kysyi heti mille ajalle. No tietenkin- 20€ yhdelle päivälle tarkoittaa täysin eri asiaa kuin viikolle. Vastasin, että &qu

Kolme tapaa ruokalistan suunnitteluun

Ruokasuunnittelua voi toteuttaa usealla erilaisella tavalla. Tärkeintä on valita tapa, joka sopii omaan arkeen ja elämään parhaiten. Toiset suunnittelevat aktiivisesti ja toiset haluavat suunnitella kerralla enemmän ja nauttia helppoudesta pidempään.  Avaan sinulle hieman kolmea erilaista tapaa, joilla ruokasuunnittelua voi toteuttaa.  1. Suunnittelu kaappien sisällöstä  Tätä suosittelen tekemään aina silloin tällöin, jotta kaappien sisältö pysyy hallinnassa. Jos kaappeihin on kertynyt kaikenlaisia jämiä, aleostoksia ja muita unohtuneita raaka-aineita, kannattaa suunnittelu aloittaa niiden pohjalta. Kun kaapit ovat kunnossa, on helpompi suunnitella taas uutta!  Käy läpi kuivakaapit, jääkaappi sekä pakastin. Kirjaa kategorioittain ylös niiden sisältö  Itse kirjaan vain sellaiset ainesosat, joista "haluan päästä eroon".  Tee tämä itsellesi sopivalla tarkkuudella. Minä en esimerkiksi listaa ketsuppia, tomaattimurskaa, jauhoja tai muita kotimme perus raaka-aineita.  Kategoriat vo