Siirry pääsisältöön

Superhelppo mangorahkakakku

Moni yllättyy kun kerron, etten todellakaan ole mikään leipuri. Saan aikaiseksi joko jotain kivan näköistä, joka ei maistu kovin hyvältä tai jotain hyvää, mikä ei todellakaan näytä kauniilta. Leivon silti välillä, ei se ole niin tarkkaa! 

Olen erikoistunut helppoihin ja nopeisiin leivonnaisiin, erityispisteitä saa siitä, jos ei tarvitse liata edes käsiään. Taikinat vaivaan yleiskoneella ja sämpylät useimmiten lusikoin suoraan pellille. 

Aina kun meillä on jotkut juhlat, haluan kuitenkin osoittaa kyvykkyyttäni leipurina. Mieheni tietää pysyä kaukana keittiöstä, mutta esittää joka kerta saman kysymyksen:

 "Miksi sun pitää aina kokeilla jotain, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?"

Pääsiäiseksi halusin tehdä jonkun oikeasti helpon kakun ja visioinkin sellaista kakkua, josta voisi tehdä oman variaation myös esimerkiksi äitienpäivänä. Ja juuri sellaisen sain! Jo rahkan makua vaihtamalla kakusta tulee ihan erilainen. 


Mangorahkakakku

200g Kantolan kaurakeksejä
100g margariinia 

500g mangorahkaa (käytin Rainbown isoa purkkia)
4dl vispikermaa
5 liivatetta
tilkka sitruunanmehua

Murskaa keksit ja sekoita murut sulatettuun margariiniin. 
Painele irtopohjavuoan pohjalle. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 
Vatkaa kerma ja sekoita se rahkan kanssa. 
Kuumenna sitruunamehu ja liota siihen kuiviksi puristetut liivatteet. 
Valuta liivate täytteeseen ohuena nauhana samalla sekoittaen. 
Kelmuta vuoka ja anna sen jähmettyä jääkaapissa yön yli. 

Siis kuuden ainesosan kakku! En edes halua kertoa, että syötiin tämä kakku ihan muuten vain, oman perheen kesken, vain parissa päivässä. 🤭 Maistui! 

Kakkuun piti tulla lisäksi pieniksi pilkottua mangoa, mutta se unohtui! 😀 Ehkä seitsemäs ainesosa olisikin ollut liikaa... 

Nauti läheisistä, auringonpaisteesta, herkuista ja rennosta menosta pääsiäisenä! 
Minä teen jotain myös meille yrittäjille pakollista ja yritän keskittyä työjuttujen sijaan koko pääsiäisen ihan muihin juttuihin! Laitoin jopa lomavastaajan sähköpostiin jonka otsikko on "Olen syömässä suklaamunia". 🐣

Miia 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP10 Mättöruoat viikonloppuun

Mättöruoka, mättösafka, mättöherkut, viikonloppuherkut, mätöt... Laatiessani ruokasuunnitelmaa, suunnittelen aina myös viikonloppuherkkuja ja rehellistä- mättöä! Jos laatimani ruokalistat sisältäisivät ainoastaan ideaaleja, terveellisiä kotiruokia, uskoisin ajautuvani useammin lähimpään pikaruokalaan. Minä ainakin uskallan tunnustaa, että välillä kaipaan "roska"ruokaa!  Kun mätöt tekee kotona, saa samalla rahalla enemmän ja usein myös oikeasti parempaa! Nykyään jos ajaudumme hakemaan hamppariateriat, mietimme usein jälkeenpäin, mitä samalla rahalla olisi voinut kokata kotona. Toki, myös ravintoloille ja take away- ruoalle on aikansa ja paikkansa.  Kysyin Instagram- seuraajiltani lemppari mättöjä ja ehdoton kärkikaksikko olivat pitsa ja nachopelti. Pitsa on myös meidän ehdoton suosikki! Minun siksi, että mieheni tekee aina pohjan! 🤭 Etsin netistä helpoilta ja herkullisilta vaikuttavia reseptejä, olisiko joku näistä viikonlopun ruokalistallasi? Pinkin tekstin takaa löydät lin

10 Aamu-, väli- ja iltapalaa

Sunnuntai, se arkiviikon kivijalka, preppauspäivä!  Lämpimien ruokien lisäksi, tulevaa viikkoa helpottamaan preppailen usein myös viikon paloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä erityisesti lapsiperheissä, aamu- väli- ja iltapalat ovat usein leipää, muroja ja jogurttia. Valmistamalla paloja hieman ennakoiden, saat niihin vaihtelua ja mukaan myös niitä edullisempia sekä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. 🤩 Listasin alle paloja, joita meidän perheessä preppaillaan usein; Kuoritut, paloitellut kasvis- ja hedelmäpalat Sinun tulee varmasti myös itse naposteltua näitä enemmän!  Valmista kannelliseen rasiaan myös dippi tai hummusta kasvistikkuja varten. Leivänpäällisboksi Rasia, johon pilkot valmiiksi leivänpäälle sopivia kasviksia Tuorepuurot Tee liukuhihnalla useita annoksia kerralla  Simppeli perusohje 1dl kaurahiutaleita + 1dl nestettä (maitoa, mehua, mehukeittoa, vettä) + 1dl jogurttia tai rahkaa + marjoja, hedelmää, siemeniä, maapähkinävoita, hunajaa tai pähkinöitä. Herkkutuor

Säästimme vuodessa yli 4000€!

Mistä motivaatiota suunnitelmalliseen arkiruokailuun? Sinkkuaikoinani minä, nykyinen ruokabudjettia tarkkaileva perheenäiti, saatoin käyttää nykyisen, koko kuukauden ruokabudjetin yhteen baari-iltaan. Aamulla en todellakaan uskaltanut kurkistaa verkkopankkiin ja kuluttaminen jatkui tilaamalla krapulamätöt. Kaupasta nappasin koriini tasan sen, mitä teki mieli tai minkä esillepanossa oli parhaiten onnistuttu. Hieman ahdistaa ajatella sitä hukatun rahan ja syntyneen hävikin määrää... Olen elänyt kaikenlaisia vaiheita. Joskus punnitsin jokaisen syömäni gramman ja söin aivan överi terveellisesti, joskus taas koko päivän menu saattoi olla kananmuna,kahvia,kahvia,kahvia ja lasi viiniä. Mieheni kanssa "mitä me syötäis"- päättyi usein drive in- luukulle tai päättömään kaupassa pyörimiseen. Koska molemmilla oli jo valtava nälkä, ostettiin jotain valmista ja kaikki mahdolliset herkut päälle. Monesti mietimme, että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta kumpikaan ei kuitenkaan tehnyt mitään